Oulun Miekkailuseuran sisäinen ranking

Miekkailukilpailussa rankinglistoja käytetään alkuerien muodostamiseen. Ideana olisi, että erät olisivat mahdollisimman tasaisia, ja toisaalta, etteivät kärkimiekkailijat kohtaisi itseään kilpailun alkumetreillä. Seuran sisäisten kilpailuissa käytetään seuran sisäistä rankingia, joka muodostetaan seuran järjestämien aiempien kilpailujen perusteella. Rankingin muodostamiseen käytetään geneettistä algoritmia, joka yrittää minimoida rankingin ennustusten ja kisojen todellisten tulosten välistä eroa.

Käytetty algoritmi on heuristinen, sillä mahdollisia rankingvaihtoehtoja on valtava määrä, eikä kaikkia niitä ole mahdollista käydä lävitse. Eli kyseessä ei välttämättä ole paras mahdollinen rankkaus listatuille miekkailijoille, mutta se on paras, minkä algoritmi on löytänyt. Algoritmilla on myös taipumus suosia tasapelejä, eli listoissa on normaaleja rankinglistauksia enemmän samalla sijoituksella olevia miekkailijoita.

Jokaiselle rankingissa mukana olevalle lasketaan jokaista hänen käymäänsä kisaa kohden pisteet kaavalla |LOG2(KorjattuKisaSijoitus) - LOG2(KorjattuRankingSijoitus)|^2*KisaKerroin, missä KorjattuKisaSijoitus on sijoitus kisassa huomioiden vain rankingissa mukana olevat, KorjattuRankingSijoitus on sijoitus rankingissa huomioiden vain kyseiseen kisaan osallistuneet, ja KisaKerroin kisan painoarvo, joka pienenee ajan funktiona, tarkalleen ottaen kaavalla KisaKerroin = 1.0 - tanh((77.0*x)/75.0 (116.0/25.0)*tanh((147.0*x)/73.0 - (76.0/7.0)*tanh((51.0*x)/278.0))))*0.9 0.1, missä x = (ero rankinghetkeen päivissä/1825)^2.


Ranking - Floretti

Ranking 2020-04-27

Sukupolvi:
0
Pisteet:
0
SijoitusMuutosNimiSyntymävuosi

Ranking - Kalpa

Ranking 2020-04-27

Sukupolvi:
0
Pisteet:
0
SijoitusMuutosNimiSyntymävuosi

Ranking - Floretti U8

Ranking 2020-04-27

Sukupolvi:
0
Pisteet:
0
SijoitusMuutosNimiSyntymävuosi

Ranking - Floretti U10

Ranking 2020-04-27

Sukupolvi:
0
Pisteet:
0
SijoitusMuutosNimiSyntymävuosi
Oulun Miekkailuseura ry
johtokunta@oulunmiekkailuseura.fi
Alasintie 3-7
90400 OULU, Finland
puh 045-8997710
y-tunnus 1869494-4
Katto-organisaatiot
Yhteistyökumppanit
Tue Oulun Miekkailuseuraa!
Instagram